Vanhat sedät, nousupaineet ja tasa-arvo

Poliitikot ovat palanneet kesälaitumilta takaisin pääkaupunkiin, ja syksy onkin aloitettu reippaasti työurakeskustelulla. SDP on lukinnut kantansa, jonka mukaan heidän hallituskaudellaan ei eläkeikää tulla nostamaan. Poliitikon mustavalkoisella ajatuksenjuoksulla palataankin työuran pidentämiseen alkupäästä, sillä loppupäähän muutoksia ei voida tehdä. Poliittisilla kompromisseilla ei päästä tehokkaisiin ratkaisuihin, joten voimme odottaa railakasta keskustelua opintoaikojen lyhentämisestä.

Tulevaisuuden ratkaisuista ovat päättämässä vanhat sedät, joille solidaarisuus ja sukupolvien välinen tasa-arvo tuntuvat olevan lähinnä kauniita sanoja strategiapaperissa. Nämä vanhat sedät ovat olleet päättämässä eläkeleikkurin käyttöönotosta, joka pienentää tulevia eläkkeitä vastineeksi pidentyneestä eliniästä. Pahiten leikkuri iskee 1980 –luvun puolivälissä syntyneisiin, joiden työeläkkeet alkoivat kertyä vasta 23 ikävuoden jälkeen. Nykyisin työeläkettä kertyy kaikesta 18 ikävuoden jälkeen tehdystä työstä. Tässä yhteydessä lienee turha edes mainita, että vanhojen setien eläkkeisiin leikkurin vaikutukset ovat minimaaliset.

Eläkeiän nosto ei ole taikakeino, jolla ratkaistaan kaikki huoltosuhteeseen ja kansan eläköitymiseen liittyvät ongelmat.  Työuraa tuleekin pidentää jokaisesta mahdollisesta kohdasta; alkupäässä tulee sujuvoittaa korkeakoulutukseen hakeutumista sekä sen yhteensovittamista asepalveluksen kanssa. Keskivaiheilla on parannettava työyhteisössä ja -elämässä jaksamista. Loppupäässä työuran tulee joustaa - jaksamisen ja fyysisen kunnon mukaan vaikka aina 95 ikävuoteen asti. Nuorten työkyvyttömyys on tunnustettava vähintäänkin yhtä  ongelmalliseksi eläkejärjestelmällemme, kuin itsekkäät keski-iän ylittäneet ammattiliittojen pamput.

On kerrassaan perverssiä olettaa, että ihmisen oletetun eliniän noustessa työura ei pitenisi ja eläkeikä nousisi. Nykyinen 63 vuoden eläkeikä on säädetty vuonna 1866, jolloin keskimääräinen eliniän odote huiteli 50 ikävuoden kohdalla. Nyt syntyvillä lapsilla eliniänodote on yli 80 vuotta. Valtiolla ei yksinkertaisesti ole varaa pitää yllä tällaista järjestelmää. Erityisen rankaksi eläkeikäkeskustelun tekee perisuomalainen kurjuusajattelu, jonka mukaan työelämä on pakollinen paha ja josta ”päästään” eläkkeelle mukavien askareiden pariin.

Niin kauan kuin nuori sukupolvi pitää suunsa kiltisti supussa ja vanhat sedät saavat vapaasti leikkiä lastensa tulevaisuudella, ei eläkeikä tule nousemaan. Yli 45-vuotiaalle poliitikolle eläkeiän nostamisen vaatiminen on sosiaalinen itsemurha - muistelkaapa erästäkin nurmijärveläistä hiihtoharrastajaa.

Tämän sukupolven on aivan itse noustava puolustamaan omaa oikeuttaan eläkejärjestelmään sekä rakennettava työelämä, joka tuo kahdeksan tunnin kurjuuden sijaan lisäsisältöä elämään. Ammattiliitolta on vaadittava muutakin kuin ilmaista viinaa. Poskettoman kokoisen palkan lupailemisen ja sijoituspankkiirin uran haavekuvien sijaan opiskelijat tarvitsevat liiton sisällä äänioikeuden, ja liitosta tavoitteellisen edunvalvojan myös opiskelijajäsenten tulevaisuutta ajatellen.

Aloitetaan kuitenkin siitä, että vakuutamme omat vanhempamme eläkeiän asteittaisesta nostamisesta.

Kirjoitus on julkaistu Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan Aalef -lehdessä 3/2013.